Entiteetti on kirjaimellisesti tulkittuna sama kuin
olio (lat.
ens, oleva). Entiteettiä on käytetty myös oliota yleisempänä käsitteenä, jonka ajatellaan sisältävän olioiden lisäksi muun muassa oliojoukot ja olioiden
ominaisuudet. Tällöin käsite soveltuisi kaikkeen, minkä
olemassaolo oletetaan jossain
ontologiassa. Entiteetin olemassaolon ei tarvitse olla aineellista. Esimerkiksi
lukuja voidaan sanoa
aritmeettisiksi entiteeteiksi.