10. tammikuuta – Paavi Johannes Paavali II arvosteli Vatikaanissa pitämässään puheessa kovin sanoin Puolan johtoa siitä, että kansalaisia pakotettiin antamaan omantuntonsa ja vakaumuksensa vastaisia julistuksia työpaikan menettämisen uhalla.
13. tammikuuta – Hallitus teki periaatepäätöksen Satakunnan, Pirkanmaan ja Kainuun läänien perustamisesta. Uusien läänien oli määrä aloittaa toimintansa viimeistään vuoden 1985 alussa.
20. tammikuuta – Imatran kihlakunnanoikeus tuomitsi neljä Finnvalcon hallituksen jäsentä sakkoihin yhteistoimintalain rikkomisesta.
21. tammikuuta – Yhdysvallat esti Israelin tuomitsevan päätöslauselmaehdotuksen hyväksymisen ssa. Päätöslauselma sisälsi pakotteita Israelia vastaan sen liitettyä Golanin kukkulat alueisiinsa joulukuussa 1981.
31. tammikuuta – Espanjassa ilmoitettiin yli 250 ihmisen kuolleen ja noin 16 000 saaneen eriasteisia myrkytysoireita toukokuun 1981 alusta lähtien heidän nautittuaan eräiden liikkeiden myymää myrkyllistä ruokaöljyä. Useita kymmeniä henkilöitä oli pidätetty asian vuoksi.