Lapsen oikeuksien sopimus (
CRC, ) on ensimmäinen laillisesti sitova kansainvälinen juridinen instrumentti
lapsen täysimääräisten
ihmisoikeuksien takaamiseksi kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen kansalais-, kulttuuri-, talous-, poliittiset- ja sosiaaliset oikeudet. Lapsen oikeuksien sopimus laadittiin vuonna
1989 siitä lähtökohdasta, että lapsen ihmisoikeuksissa tulee kyetä painottamaan erityistä hoivaa ja huolenpitoa, jota aikuiset eivät tarvitse. Tästä lähtökohdasta laadittiin Lapsen oikeuksien sopimus (Convention on the Rights of the Child), jonka myös Suomi on ratifioinut. Sopimuksen ulkopuolella on ainoastaan
Yhdysvallat.