Tutankhamon (vaihtoehtoiset kirjoitusmuodot
Tutankhamun,
Tutankhamen) on yksi laajimmin tunnetuista
Uuden valtakunnan faaraoista. Hän hallitsi kerettiläiskuningas Akhenatenin jälkeen
18. dynastian aikana noin vuosina 1336 eaa.–1327 eaa. Tunnetuksi hän tuli vuonna
1922 kun
Howard Carter ja
lordi Carnarvon löysivät hänen hautansa
Kuninkaiden laaksosta (hauta
KV62). Hauta on laakson keskiosassa ja muihin kuninkaallisten hautoihin verrattuna varsin pieni, koska Tutankhamonin elinikä jäi varsin lyhyeksi eikä sen aikana ehditty suurempaa hautaa valmistella ja koska KV62 oli ilmeisesti ainoa käytettävissä oleva hauta Tutankhamonin äkillisesti kuoltua. Hautavarustus oli kuitenkin yksi parhaiten säilyneitä vaikka hautaan oli murtauduttu kaksikin kertaa. Kuninkaiden laaksosta on lisäksi löydetty pieni maahan kaivettu huone, jossa lienee säilytetyn osaa Tutankhamonin hautavarustuksesta.