Etruskin kieli on sukupuuttoon kuollut
kieli, jota puhuivat ja kirjoittivat
Etrurian alueella
Pohjois-Italiassa yli tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua asuneet
etruskit.
Latina syrjäytti etruskin täydellisesti
Rooman valtakunnan levittäydyttyä Pohjois-Italiaan. Viimeinen henkilö, jonka tiedetään osanneen lukea etruskin kieltä, oli Rooman keisari
Claudius (
10 eaa. –
54 jaa). Nykyaikaan kielestä on säilynyt joitakin
kreikkalaisen aakkoston italialaisella variaatiolla kirjoitettuja tekstejä, joita ei muutamia luku- ynnä muita perussanoja lukuun ottamatta osata tulkita. Lisäksi etruskista on säilynyt merkkejä paikannimistössä sekä muihin kieliin
lainautuneina sanoina. Esimerkiksi
Parman kaupungin nimi on etruskiperäinen. Etruskista on tullut
latinan kautta
suomeenkin joitain lainasanoja, esimerkiksi
persoona, joka tarkoitti alun perin näytelmissä käytettyä naamiota, myöhemmin naamiota ylipäänsä ja lopulta henkilöä.